Ensimmäinen sisustushankinta

Viime viikolla osallistuin ystäväni kanssa Vepsäläisen sisustusiltaan Tampereella.

Aluksi inspiroiduimme kuohuvan ja pienten suolaisten ja makeiden herkkujen parissa ja sitten kiertelimme myymälässä tutustumassa sisustusideoihin ja syksyn trendeihin. Koeistuimme sohvia, mittailimme ruokapöytiä tuoleineen ja ihastelimme valaisimia ja mattoja. Illan aikana tein myös ensimmäisen sisustushankinnan uuteen taloomme. Ja varasin ajan sisustussuunnitteluun.

Näillä näkymin meille ei ole tulossa juuri mitään vanhoja huonekaluja uuteen taloomme. Silloin kun myimme edellisen talomme ja muutimme kaupunkiin, laitoimme kiertoon ison joukon huonekaluja ja kaikenlaista meille tarpeetonta kodin tavaraa. Jokin aika sitten tyttäremme muutti kimppakämppään opiskelukavereidensa kanssa ja vei myös omia kalusteitaan mukanaan. Ne huonekalut, jotka toimme nykyiseen kaupunkiasuntoomme, tulevat todennäköisesti jäämään sinne. Eli ensimmäistä kertaa mieheni kanssa meillä on tilanne, että meillä ei ole oikeastaan mitään vanhaa, toisenlaisiin koteihin ja tiloihin hankittua, ei niitä yhteensopimattomia ”tää on mun ja toi on sun” kalusteita, ei mitään sukulaisilta tai tuttavilta saatuja tai perittyjä eikä edes yhdessäkään ostettuja. Voimme suunnitella ja hankkia ainakin kaikki huonekalut juuri tähän uuteen taloomme sopiviksi. Tosin rakentamisen jälkeen ei varmaan enää kovin suurta budjettia ole jäljellä sisustushankintoihin, mutta eihän kaikkea tarvitse kerralla saadakaan. Eikä kaiken tarvitse olla ihan uuttakaan, vaan jotakin vanhaa ja käytettyäkin voisi hankkia: haaveissani on esim. iso puinen vanhanaikainen kaappi ja kirjoituspöytä tai -lipasto. Mutta nämäkin sillä ajatuksella, että ne sopisivat juuri meidän uuteen kotiimme ja yhteen uusien hankintojen kanssa.

Vepsäläisen illassa oli mahdollisuus varata aika veloituksettomaan sisustussuunnitteluun, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja nyt minulla on tiedossa tapaaminen heidän sisustussuunnittelijansa kanssa. Onhan tässä kyllä ollut aikaa miettiä sisustussuunnitelmia itsekin, mutta ajattelin, että olisi hauskaa ja mielenkiintoista saada asiantuntijan näkemys meille sopivista kalusteista ja väreistä.

Sisustusillassa tein myös ostopäätöksen Flos 265 valaisimesta. Se on ollut toivomuslistallani jo jonkin aikaa ja nyt sen päätin hankkia, kun siihen sai vielä ihan mukavan alennuksenkin. Ihan uskomatonta ja ihanaa, että nyt vihdoin ollaan rakentamisessa tässä vaiheessa, että näitä sisustusjuttujakin voi jo tosissaan miettiä ja hankintoja tehdä! Näiden raksavuosien varrella olen monesti joutunut hillitsemään ostohalujani ja sanomaan itselleni, että mitään ei kannata vielä hankkia, kun ei tiedä, koska talo valmistuu ja mitä sinne sitten oikeasti tarvitaan ja halutaan. Mutta nyt en enää voinut vastustaa, vaan annoin itselleni luvan tuon valaisimen hankintaan.

Kuva Flos

Marraskuun loppua odotellessa – silloin valaisimen pitäisi saapua, samoin silloin on tuo tapaaminen sisustussuunnittelijan kanssa.

Mainokset

Keittiösuunnittelu osa 3

Saatiin kuin saatiinkin keittiösuunnitelma vihdoin valmiiksi! Aikaa meni vähän yli vuosi, lukemattomia tunteja esitteiden, nettisivujen, sisustuslehtien, Pinterestin ja blogien parissa, suunnittelupalavereja ainakin kymmenen eri keittiövalmistajan luona ja tarjoukset niistä kuudelta.  Mutta nyt se on päätetty: meille tulee keittiö Esan Levykalusteelta.

Esan Levykaluste oli ensimmäisiä keittiöfirmoja, joissa vuosi sitten kävimme. Tutustumiskäynnin ja ensimmäisen tarjouksen jälkeen meillä oli suunnittelija-Marjaanan kanssa muistaakseni ainakin kolme tapaamista viime syksynä ja niiden välissä vaihdettiin myös sähköposteja suunnitelmaa ja tarjousta koskien. Marjaana jaksoi kerta toisensa jälkeen ottaa huomioon toivomuksemme ja muutosehdotuksemme ja ideoida meille mieleistä keittiösuunnitelmaa. Viime syksynä rakentamisemme ei vaan vielä ollut siinä vaiheessa, että olisimme voineet tai halunneet tehdä sopimusta keittiötoimituksesta. Eikä keittiösuunnitelma ihan kaikilta osin ollut vielä valmiina omassa mielessämmekään tuolloin.

Itse olen se tyyppi, jonka täytyy saada tutkia mahdollisimman paljon eri vaihtoehtoja, ennen kuin voin tehdä päätöksiä, ainakaan noin isossa asiassa kuin keittiön valinta. Aika usein tosin käy niin, että päädyn kumminkin siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, josta olen aloittanutkin. Niin kävi siis tälläkin kerralla! Kevään keittiökierroksella tuli vastaan paljon hienoja ideoita suunnitteluun ja sekä hyviä että vähemmän hyviä kokemuksia eri firmoista. Esan Levykalusteen ohella Keittiömaailma ja Kitzen jäivät mieleeni hyvinä ja niiden suunnitelmat ja tarjoukset huomionarvoisina, ja näihin kolmeen olinkin ajatellut ottaa uudelleen yhteyttä nyt syksyllä. Esan Levykalusteen Marjaana kuitenkin ehti ensin soittelemaan minulle ja kyselemään kuulumisia meidän keittiösuunnitelmien edistymisestä. Ja se sitten ratkaisi asian, sovittiin vielä uudesta tapaamisesta ja ryhdyttiin työstämään keskeneräiseksi jäänyttä suunnitelmaa. Valmista tuli, ja muut keittiöfirmat saivat jäädä. Iso kiitos Marjaanalle kärsivällisyydestä ja ideoinnista pienimpienkin yksityiskohtien suunnittelussa. Meille on nyt tulossa upea keittiö!

Esan Levykaluste on kotimainen yli 30-vuotias perheyritys. Heillä panostetaan ”huippuluokan suunnitteluun, yksilöllisiin ja laadukaisiin tuotteisiin ja loistavaan palveluun”. Ovista, vetimistä ja tasoista on saatavilla monia eri vaihtoehtoja ja kalusteissa on monia työskentelyä helpottavia käteviä ratkaisuja. Kalusteet viimeistellään mahdollisimman pitkälle jo tehtaalla ja toimitetaan  asiakkaalle koottuina. Keittiökalusteiden lisäksi heiltä saa myös muut kodin kiintokalusteet (eteinen, kodinhoitohuone, vaatehuone, kylpyhuone) ja erikoiskalusteitakin mittojen mukaan. Me asioimme Tampereen Lielahden keittiömyymälässä, toinen myymälä ja tehdas sijaitsevat Niinisalossa. Ensimmäisen kerran tutustuin Esan Levykalusteen keittiöihin Vantaan ja Seinäjoen asuntomessuilla ja tykkäsin kovasti niiden tyylikkyydestä ja laadukkuudesta. Sen jälkeen yrityksen keittiöitä ja kalusteita on tullut vastaan sisustuslehdissä ja rakennusblogeissa, joissa kommentit ovat olleet kiittäviä. Niinpä minäkin odotan meille kaunista ja tyylikästä ja toimivaa keittiötä.

Keittiösuunnitelmistamme olen aikaisemmin kirjoitellut täällä (osa 1) ja täällä (osa 2). Ensimmäisten suunnitelmien mukaan keittiössämme piti olla harmaat kaapistot ja mustat tasot. Seuraavassa vaiheessa myös yhden seinän yläkaapistot muutettiin mustiksi ja kiiltäväpintaisiksi. Viimeisimmissä 3D-kuvissa tasojen väri oli jostain syystä erehdyksessä vaihtunut puunväriseksi – ja tarkemmin katsoen se alkoikin näyttää aika hauskalta. Tätä vaihtoehtoa ruvettiin työstämään lisää, ja niinpä meille on nyt tulossa keittiö, jossa pääosa kalusteista on puunsyykuvioisia harmaita, samoin tasot harmaata betonikuvioista laminaattia, mutta seinäkaapit, avohyllykkö ja saarekkeen baaritaso vaaleaa tammea. Talomme värisuunnitelma sisätilojen osalta on ollut musta-harmaa-valkoinen, niin kuin tällä hetkellä niin monella muullakin rakentajalla ja sisustajalla, mutta koko ajan olen ajatellut, että ainakaan meille ei sitten tule ”vähän puuta lämpöä antamaan”. No, nyt näyttää kumminkin käyvän juuri niin! Jostain syystä en ole koskaan oikein tykännyt ”puunsävyisestä” puusta oman kotini sisustuksessa tai huonekaluissa (poikkeuksena pieni hairahdus punertavaan kirsikkapuuhun joskus 90-luvulla). Luonnonväristen hirsiseinien sisällä en kuitenkaan voisi kuvitella asuvani eikä meille koskaan tule kellastuvaa parkettilattiaa tai mäntypuisia mööpeleitä. Mutta saattaa olla, että tuo keittiön vaalea tammi tulee näkymään jossain muussakin kohtaa sisustuksessa.

Tämän kirjoituksen ensimmäinen kuva on Seinäjoen asuntomessuilla näppäämäni inspiraatiokuva eli jo silloin tuo tammi ja harmaa on näyttänyt mielestäni kivalta yhdistelmältä. Tässä alla on pari kuvaa siitä, millaiselta meidän keittiömme tulee näyttämään. Lopullisia kuvia sähköisessä muodossa emme ole vielä saaneet, nämä olen skannanut paperiversiosta. Väritys on vähän sinnepäin, mutta kalustepalapeli on nyt kohdallaan.

Tässä vielä mallikappaleet kaapinovista ja tasoista, nämä värit aika lailla luonnonmukaiset.