Ristikkoikkunat

Kaikki talomme ikkunat on nyt vihdoin asennettu! Ikkunat tilattiin syyskuun 2016 lopulla ja niiden toimitus piti olla loka-marraskuun vaihteessa – mutta se viivästyi toimittajan/tehtaan puolelta niin, että vasta viikko sitten ikkunat saatiin paikoilleen.

ikkunat-1

Ihan näin pitkään ikkunatoimituksen kanssa ei tosiaan pitänyt mennä. Ensimmäinen toimitus olikin jo (!) joulukuussa, mutta silloin saatiin asennettua vain osa ikkunoista, koska suurimmat, terassille johtavat ikkunat olivatkin väärän kokoiset. Onneksi mittavirhe oli toimittajan tai tehtaan, joten meille ei tullut muuta harmia kuin uuden toimituksen odottelua monta viikkoa. No, eihän sekään tietysti ihan pieni harmi ollut, sillä se vaikutti taas muihin rakentamisen vaiheisiin. Hiukan hyvitystä kuitenkin saimme ikkunoiden hinnassa. Oikeankokoiset terassi-ikkunat ja -ovet saimme sitten tammikuussa ja nyt vihdoin asennuksenkin niille.

ikkunat-4

Ikkunatoimittajamme on Fenglass. Tuosta mittamokasta ja pitkäksi venähtäneestä toimituksesta huolimatta asiointi Fenglassin kanssa sujui hyvin. Lisäksi isojen ikkunoiden hinta oli kohtuullinen verrattuna muihin ikkunatoimittajiin, joilta pyysimme tarjousta.

ikkunat-3

Ikkunamme ovat Fenestran puualumiiniprofiiliset ikkunat. Karmit ovat väriltään samaa tummanharmaata, RAL 7024, sekä sisä- että ulkopuolelta. Lisäksi ikkunoissa on ristikot. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan meille piti tulla isot lasiliukuovet terassille sekä olohuoneesta että makuuhuoneesta, mutta niiden huima hinta alkoi mietityttämään. Tässä vaiheessa löysin sattumalta Fenglassin jostakin raksablogista – nyt en enää muista nimeä, kun siitä on jo niin pitkä aika, mutta paljon kiitoksia bloggaajalle hyvästä vinkistä! Fenglassin kautta olisimme saaneet myös ne liukuovet hiukan edullisemmin kuin muualta, mutta tässä vaiheessa Pinterestin selailu oli jo tehnyt tehtävänsä: halusin mustat metallikarmiset ruutuikkunat tai oikeastaan rivin terassille avautuvia pariovia! Yllättäen myös mies innostui tästä ajatuksesta, joten nyt meillä on lähes sellaiset.

ikkunat

mustat-pariovet

Inspiraatiokuva Pinterestista

Mainokset