Kesäkuvia

Rakennuksella ei edelleenkään ole tapahtunut mitään eikä blogiakaan ole päivitetty. Ei, emme ole lomalla, vaan päinvastoin töitä tehdään aamusta iltaan ja toisinaan myös yötä myöten. Mansikkafarmin työt alkoivat kevään korvalla ja tahti on vaan kiihtynyt kesän edetessä. Juuri nyt eletään sitä aikaa, kun mansikoiden pääsato kypsyy kovaa vauhtia. Elämä pyörii mansikkalajikkeiden, peltolohkojen, poiminnan, tilamyynnin, pakastamisen ympärillä. Ja tätä riittää vielä jonkin aikaa. Heinäkuu mennään Polkan tahdissa, vasta elokuussa alkaa helpottaa ja saadaan vähän hengähtää. Silloin suunnitelmissa on jopa parin päivän pikku loma, jolloin suunnataan Mikkeliin asuntomessuille.  Tai loma ja loma – nyt kun rakentaminen on käynnissä, mutta ei niin pitkällä, etteikö vielä ehtisi varsinkin sisustusratkaisuihin vaikuttaa, niin taitaa messuilukin työstä käydä!

Itse työskentelen pääasiassa kotitoimistossa kaupunkiasunnossamme, mutta useimmiten sunnuntaisin ajelen maalle. Silloin marjatilalla on hiljaista, kun työntekijät ovat vapaalla, ollaan vaan kahdestaan miehen kanssa. Juodaan kahvit pellonpientareella, puhellaan menneen viikon tapahtumista ja mietitään tulevia aikatauluja, varovasti voidaan vähän seuraavia talonrakennuksen vaiheitakin suunnitella. Sitten mies taas lähtee omiin hommiinsa pelloille mansikoiden ja vadelmien pariin ja minä jään vielä joksikin aikaa nauttimaan kesäisestä maalaismaisemasta.

Koska ei sisällä talossa ole nyt oikein mitään tehtävissä, olen kesän aikana näillä sunnuntaikäynneillä hahmotellut jonkinlaisia pihasuunnitelmia samalla, kun olen pikku hiljaa raivannut risukkoa taloa ympäröivästä metsiköstä. Haaveissani näen siinä upean, vihreän, luonnonmukaisen metsäpuutarhan. Näistä suunnitelmista ajattelin kirjoittella vielä lisää, mutta tässä ensin pieni kesäkuvakierros meidän pelloilta ja niityiltä…

Osa kuvista on omia vanhalla Canonillani räpsäistyjä, osa ystäväni nappaamia, kun hän testaili uutta kameraani.

Mainokset

Maalle unelmien taloon

Olin jo pitkään haaveillut isosta remontista meidän vuosituhannen vaihteessa valmistuneeseen ensimmäiseen taloomme – samaan aikaan mies oli haaveillut ikiomasta mansikkafarmista! Miehen haaveiden en oikein uskonut koskaan toteutuvan, mehän oltiin kaupunkilaisia eikä meillä kummallakaan ollut juuria maalla eikä minkäänlaista kokemusta maanviljelystä. Mutta oman haaveeni olin päättänyt vihdoin toteuttaa. Siitä päätöksestä on nyt kulunut aikaa nelisen vuotta ja pikku hiljaa haaveet – meidän molempien –  ovat alkaneet totetutua, aika yllättävälläkin tavalla.

Jämerä talo Hopeasiipi

Neljä vuotta sitten ensimmäinen talo oli lähes viisitoista vuotta vanha ja jotenkin jo vanhanaikaisen ja nuhjuisen näköinen sisätiloistaan. Isohko pihakin oli huonolla hoidolla ajan puutteessa päässyt villiintymään, terassi kaipasi uudistamista ja sen lasittamista suunniteltiin. Päätimme aloittaa remontin talomme ulkopuolelta ja teetimme pihasuunnitelman sekä tilasimme piirustukset viherhuoneesta ja terassista talomme aikoinaan suunnitelleelta arkkitehtitoimistolta.

Unelma mansikkafarmista ei kuitenkaan jättänyt miestä rauhaan, vaan hän etsiskeli edelleen enemmän tai vähemmän tosissaan tarkoitukseen sopivaa vanhaa maatilaa tai peltoalaa lähialueilta. Mutta eihän sellaisia ole myynnissä etelän ison kaupunkikeskuksen lähettyvillä tai jos joskus sattumalta onkin, niin sellaisella on sitten myös hintansa. Niin jouduimme toteamaankin: juuri kun pääsimme vauhtiin remonttisuunnitelmissamme, löytyi vihdoin myös sopivalta seudulta sopiva peltotila. Paitsi että se oli hiukan liian iso ja aivan liian kallis. Joten haaveeksi jäisi mansikanviljely edelleen, harmitteli mies. Mutta minä olin salaa tyytyväinen – Aloitetaan nyt vaan ne remonttihommat!

Sitten puuttui peliin kai jonkinlainen kohtalo ja meidän suunnitelmat muuttuivat täysin. Tuttavat tulivat kyläilemään ja kertoivat etsiskelevänsä taloa niiltä seuduilta. Rakentamaan he eivät halunneet ryhtyä, vanhaa voisivat kyllä remontoida, joten olisimmeko me halukkaita myymään talomme heille? Ensin se kuulosti vitsiltä, mutta parin viikon aikana muuttui epäuskoiseksi mahdollisuudeksi ja sitten todeksi, kun tuttavat tulivat uudelleen ja olivat edelleen taloamme ostamassa. Kun vuosi 2013 läheni loppuaan, olimme myyneet talomme ja meillä oli pari kuukautta aikaa muuttoon, mutta ei mitään varmaa tietoa, mihin sitten asettuisimme.

Yllättävät käänteet kuitenkin jatkuivat. Peltotila lähikunnassa oli edelleen myyyävänä ja välittäjällä oli sille toinenkin kiinnostunut ostaja, joten hän ehdotti tilan puolittamista. Silloin kumpikin saisi tarvitsemansa peltoalueen ja hintakin tietysti puolittuisi. No, siihenhän meillä olisi nyt mahdollisuus, kun talo oli myyty ja pankkitili mukavasti plussalla. Niinpä sitten ostimme sen pellon ja päätimme muuttaa maalle, ryhtyä mansikkafarmareiksi ja rakentaa Toisen Talon sinne pellon laidalle!

Uudenvuodenpäivä 1.1.2014 – tähän tulee meidän uusi talo ja mansikkapelto tuonne taakse…